6.9.2021 Harjoittelu Valviralla – VIKA POSTAUS :)

Huhhuh, ja niin vain kolme kuukautta sujahti ohi. Korkeakouluharjoittelu on nyt virallisesti takana ja harjoitteluseminaarin esityskin pidetty. Fiilikset on tietysti haikeat, vaikka toisaalta syksy ja uudet opinnot taas innostavat. Meille molemmille jäi erittäin positiiviset fiilikset harjoittelusta, sillä työtehtävät olivat mielekkäitä ja haastoivat riittävästi, vaikka loppua kohden olisimme halunneetkin oppia vielä lisää – intoa siis jäi!

Vaikka meillä molemmilla on taustalla jo useampi vuosi työelämässä, Merillä sairaanhoitajana ja Ellenillä osa-aikaisena hoitajana, opimme silti harjoittelusta paljon. Yleisten työelämätaitojen vahvistuksen lisäksi opimme alan substanssia, hakemusten käsittelyä, päätösesityksen tekemistä sekä laeista, jotka ohjasivat kaikkea toimintaamme. Harjoittelun aikana opimme luonnollisesti myös siitä, millaista on työskennellä valtiolla. Työpaikkana voimmekin suositella Valviraa ja Ammattioikeudet -osastoa kaikille, joita yhtään kiinnostaa hallinnollinen työ sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristössä.

Erityismaininnan ansaitsee vielä palaute, jota meiltä kerättiin harjoittelun päättyessä. Pääsääntöisesti meillä oli annettavana vain positiivista palautetta, mutta harjoittelumme aikana mieleen tuli muutama kehityskohde, josta pääsimme kertomaan sekä sanallisesti että kirjallisesti. Rakentava palaute otettiin avoimesti ja positiivisesti vastaan ja meille jäi tunne, että sanomallamme oli oikeasti merkitystä.

Tiivistetysti voimme todeta, että kesä ja korkeakouluharjoittelu oli mahtava kokemus sekä kurkkaus erilaiseen työelämään. On todella hienoa, että osaksi opintojamme kuuluu pakollinen harjoittelu! Monta uutta asiaa ja oppia takataskussa on hyvä jatkaa eteenpäin, tsemppiä kaikille harjoittelun hakemiseen!

-Meri & Ellen-