Yhdistys

Yhdistys

Terveystieteiden ainejärjestö Salus ry toimii Tampereen yliopiston terveystieteiden opiskelijoiden ainejärjestönä.
Historiaa

Salus on latinaa, mikä tarkoittaa terveyttä. Järjestömme on toiminut vuodesta 2011 lähtien, jolloin aiemmin toimineet hoitotieteen ainejärjestö Epione ja kansanterveystieteen ainejärjestö Prevalenssi yhdistettiin yhdeksi ainejärjestöksi.

 
Yhdistyksen tarkoitus

➜ Kehittää ja tukea yhteisöllisyyttä terveystieteiden opiskelijoiden välillä ja luoda hyvää ilmapiiriä terveystieteiden opiskeluympäristössä

➜ Toimia edunvalvojana terveystieteiden opiskelijoille

➜ Toimia linkkinä terveystieteiden opiskelijoiden, henkilökunnan ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan TREYn välillä

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja opiskelua tukevia tapahtumia ja toimintaa. Yhdistys järjestää myös retkiä, seminaareja, tiedottaa toiminnastaan ja tekee yhteistyötä yliopiston ja muiden yhteisöjen kanssa.

Salus ry:n jäseniksi voivat liittyä kaikki Tampereen yliopiston terveystieteiden opiskelijat.

Ohjeet jäseneksi liittymiseen löytyvät täältä.

 

Hallitus

Salus ry:lle valitaan vuosittain hallitus, jonka toimikausi on yksi kalenterivuosi alkaen 1. tammikuuta ja päättyen 31. joulukuuta. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 2-10 varsinaista jäsentä sekä 0-2 varajäsentä. Salusin jäsenillä on mahdollisuus tulla mukaan hallitukseen ja näin vaikuttaa ainejärjestön toimintaan.

Hallitus suunnittelee ja järjestää jäsenilleen tapahtumia ja illanviettoja sekä vastaa ainejärjestön edunvalvonnasta. Hallitus ottaa mielellään vastaan jäsenien ehdotuksia ja toiveita tulevista tapahtumista ja muusta toiminnasta.

 
Arvot

Salus ry:n toiminnassa korostuvat yhteisesti sovitut arvot. Arvot huomioidaan ainejärjestön toiminnan kehittämisessä, tapahtumien suunnittelussa sekä päätöksenteossa.

Oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuus on tärkeä arvo Salus ry:lle ja ohjaa vahvasti toimintaamme. Oikeudenmukaisuuden alle katsotaan kuuluvan myös yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Periaatteenamme on, että jokainen on tervetullut toimintaamme sellaisena kuin on.

Hyvinvoinnin edistäminen

Salus ry pyrkii toiminnallaan edistämään jäseniensä hyvinvointia monin eri keinoin. Salus ry pitää tärkeänä, että toiminnassa säilyy jatkuvasti positiivinen asenne ja sen kautta jäsenien hyvinvoinnin edistäminen. Lisäksi luottamuksellinen toiminta merkitsee Salus ry:lle paljon, minkä uskomme tukevan meidän kaikkien hyvinvointia.

Kestävä kehitys

Salus ry pyrkii huomioimaan kestävän kehityksen toiminnassaan muun muassa tekemiensä valintojen ja kierrättämisen avulla. Toimintamme perustuu kestävyyteen sekä taloudellisesti, sosiaalisesti että ympäristön kannalta. Teemme päätöksiä, jotka kestävät aikaa ja heijastavat terveysalan arvoja.