Salus ry rekisteröityi yhdistykseksi 15.3.2015 ja oli aika luoda uusia perinteitä akateemisten juhlien muodossa. Uuden hallituksen muodostamisen yhteydessä muodostettiin vuosijuhlatoimikunta, jonka toimesta juhlia alettiin suunnitella. Yksivuotista taivalta kruunaavaa juhlaa varten tehtiin töitä periksi antamattomalla asenteella neljä kuukautta. Kenelläkään meistä ei ollut kokemusta vuosijuhlien järjestämisestä, eikä osalla ollut omakohtaista kokemusta vuosijuhlista lainkaan. Päättäväisesti ja sisukkaasti kuitenkin päätettiin pitää juhlat, ja niin ne myös toteutuivat!
Illan ohjelma koostui juhlaillallisesta, puheista, kunniamainintojen jakamisesta, musiikkiesityksestä ja muiden yhteisöjen tervehdyksistä. Illan aikana juhlavierailla oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä kuvauspisteellä by Suvi-Marja Tuulia. Lisäksi kaikki vieraat saivat ensimmäiset kappaleet Salus ry:n ihka ensimmäisistä haalarimerkeistä.
Juhlien herkullisesta menusta vastasi Ravintola Saarni. Juhlamenu koostui useista alkupalasalaateista ja tapaksista, pääruokana oli pulled porkia ja uunipaahdetut chili-lohkoperunat sekä jälkiruokana vuosijuhlaleivos asiaankuuluvasti kahvin kera.
Puheiden välissä nautittiin tunnelmallisesta, juhlan arvoa korostavasta, musiikkiesityksestä. Kahvittelujen jälkeen juhlakansaa tanssitti ja tunnelman korkealla piti #pienimauste. Ennen puoltayötä juhlahumua siirryttiin jatkamaan Bar & Night Club Ilvekseen.
Juhlat olivat paljon enemmän mitä uskalsimme odottaa ja siitä kiitos kuuluu vieraillemme. Puitteet teimme me, mutta juhlan tekivät kaikki juhlassa mukana olleet. Illan jälkeen yhdessä vitsailimme, että ”Yritettiin tehdä pientä ja kaunista, mutta ei voi mitään, että priimaa tuppaa tulemaan”.
Ilta oli upea, mutta lisää lämminhenkistä ja yhteisöllistä meininkiä vietettiin Salusin Silliksellä lauantaina 2.4.2016 Domus-klubilla Kalevassa. Herkullisten tarjoilujen ja huikean seuran lisäksi nautittiin aurinkoisesta säästä ja ihasteltiin Salusin uutta haalarimerkkiä. (Silliksen kuvat: Mia Färm)
Vuosijuhlien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi vuosijuhlatoimikunta, jossa mukana olivat Annukka Ruokolainen, Satu Vironen, Mona Jaari, Tiina Koponen, Eeva-Reetta Erkkilä, Sina Nordman ja Mia Färm.
Mukana juhlaillan toteutuksessa olivat myös muut Salus ry:n hallituksesta.
Salus ry:n vuosijuhlatoimikunta ja hallitus kiittää kaikkia vieraita juhlille osallistumisesta ja ikimuistoisesta illasta!
Haluamme esittää mitä kauneimman ja suurimman kiitoksen kaikille Salus ry:n 1.Vuosijuhlia tukeneille yhteistyökumppaneille: Hoitotieteiden tutkimusseura HTTS ry:lle, Suomen Terveydenhoitajaliitolle, Punamusta Oy:lle ja Tehy ry:lle. Kiitos myös meidän säkenöivälle bilebändille #pienimauste:elle upeasta musiikkitarjonnasta ainutlaatuisessa juhlassamme. Juhlahetket ikuisti taitava valokuvaajamme Suvi-Marja Tuulia – kiitos erinomaisesta työnjäljestä. Kiitos yhteistyökampaamoillemme Studio Womanille ja Salon Serenolle kauniista kampauksista. Lisäksi lämmin kiitos kaikille tietotaitoansa Vuosijuhlien järjestelyihin osoittaneille, vinkkejä jakaneille ja henkistä tukea matkan varrella antaneille tahoille!
Rima asetettiin korkealle, mutta perinteen jatkuessa tavoitteena on ylittää se.
– KIITOS –
Lisää juhlatunnelmaa ja upeita kuvia Salus ry:n Instagramissa (@salusry, #salusvuju2016):
https://www.instagram.com/p/BD6dMwBxzr5/
Ja Facebookissa: